鞍馬山 Kuramayama; Kuraman vuori

Kuraman temppelin takaa lähtee portaat eteenpäin vuoren laelle ja toiselle puolelle. Betonipohjaa niissä ei enää ole, mutta pääosin portaat on kuitenkin kivetty reunoistaan kivillä tai puilla.

Tasaisemmilla paikoilla kävellään juurten lomassa. Maa on märkää paikoin liukasta savea, ainakin tällaisena päivänä, jolloin on koko ajan kuin kostean pilven sisällä. Tyyntä, eikä kylmääkään, mutta utua kaikkialla. Savi lähtee rankkasateiden mukana alas rinnettä paikoissa, joissa liikkuu ihmisiä, joten juuret nousevat esiin.

Laella kasvaa isoja sugeja, jotka luovat syvän varjon. 

Siellä on pyhitettyinä ammoin murtuneiden isojen sugien kantoja.

Sitten alaspäin. Poluilla on viitat, japaniksi. Jos kehtaa katsoa merkkejä, niin siellä hyvin pärjää.

Matkalla on pari pientä Kuramaderan sivutemppeliä, kuten pyöreistä tunnuksista näkee; tässä buddhalaisille suojeluspyhimyksille pyhitetty.

Tässä taas sisältä siinä mielessä kristillisen kirkkoarkkitehtuurin mukaisesti tehty, että sinne voi mennä kengät jalassa ja istahtaa penkille lepäämään vähäksi aikaa. 

Nätti paikka.

Alas alas alas alas alas. 

Matka Kuramaderalta vuoren yli ja seuraavan vuoren rinnettä jonkin matkaa ylöspäin Kibunejinjalle vei tunnin. Kävelin sen kyllä takaisin reiluun puoleen tuntiin, kun piti ehtiä ajoissa Kuramaderaan takaisin lasten setsubun-seremoniaa katsomaan, mutta sitä varten piti riisua pois takki, villapusero ja paita, kävellä pelkällä lyhythihaisella aluspaidalla, ja silti oli aivan hikinen. Vuorilla tulee lämmin. Tunti matkaan kannattaa vähintään varata.