鞍馬寺 Kuramadera

Portaita ylös pitkän matkaa. Tullaan Kuraman temppelin toiselle portille, jonka jälkeen kiivetään taas.

Välillä matkaa on teehuone, jossa oikein ystävällinen emäntä; tämän rakennuksen alakerrassa. Tarjosi teetä matkalaisille ilmaiseksi. Hänellä on ennen ollut tarjolla myös udonia - makaronikeittoa - mutta vuori ei anna enää tarpeeksi vettä. Ruuat saisi laitettua, mutta ei enää pestyä astioita, joten nyt vain teetä. Korppuja ja keksejä hänellä on myydä, ja automaatista saa pieniä purkkimehuja. Siellä voi siis hyvin istahtaa, juoda teetä ja syödä korppuja. Mutta jos haluaa syödä enemmän, niin ruokaa ja juotavaa mukaan, etenkin jos on lämmin ilma. Matkat ei ole ihan lyhyitä, eikä vuoren kylki kovin loiva.

Viimein temppeli löytyy. Se ei ole ihan tavallinen. Kuten väreistä jo näkyy, on sillä paljonkin tekemistä shintōn kanssa. Päärakennuksen punainen väri tosin on tummempaa punaista kuin shintōssa, mutta vuorottelu valkean kanssa on aivan samanlainen. Aita temppelin ympärillä on shintōn punainen, ja sen molemmin puolin on pienet shintōtemppelit.

Kuraman temppelillä on pitkä historia. Kuusi miljoonaa vuotta sitten saapui Venuksesta tänne Kurama-vuorelle suurlähettiläs, jonka tehtävänä oli kehittää ja suojella elämää Maassa. Kuusi miljoonaa vuotta se sitten säteili vuorelta ympäri maapalloa vaikutustaan, saaden aikaan evoluutiota. Yksi sen hedelmistä, valkoinen hevonen, päätti vuonna 770 kiivetä Kuraman vuorelle, ja sen perään tai selkään lähti suurkaupunki Naran vilinään kyllästynyt nuori munkki Gantei, jonka hevonen johdatti juuri tälle paikalle, missä Gangei sitten tapasi kyseisen venuslaisen. Asiasta innostuneena hän päätti perustaa tänne buddhalaisen luostarin, samoihin aikoihin kuin Yuki-temppelikin perustettiin. Nämä naapuritemppelit ovat siis olleet kaksistaan tuolla kaukana Pohjoisvuorten erämaassa reilut 1200 vuotta, joten ei ihmekään että niiden hartausmaailma on mennyt sisäkkäin. Kuraman temppelin nykyinen puutarha kuvaa muinaista planeettojen välistä kosmista tapaamista. Venuslainen edelleen säteilee siellä ohjaillen meidän evoluutiotamme.

Varmaan myös temppelin pihamosaiikki. Se on kuin laskeutumisalusta: tähän pisteeseen. Täällä on aivan oma buddhalainen lahkonsa, ja temppelissa harjoitetaan myös shintō-riittejä. Mutta sen lisäksi täällä myös lauletaan; ei vain tavallista sutran mörinää, vaan korkeammilla äänillä, gregoriaanista kirkkolaulua muistuttaen. Koko vuori kaikui kauas. Kysyin asiasta temppelimieheltä, ja hän sanoi etteivät he halua tehdä jyrkkiä eroja. Heille kelpaa kaikki hyvä. On ainakin täysi ilmeistä, että täällä Kioton vuorilla ei 1800-luvun lopulla välitetty vähääkään Tokiosta tulleista määräyksistä buddhalaisuuden ja shintōn erottamisesta. Tanukidanisanin temppeli oli myös hyvin shintōlainen, mutta Kurama-dera on vielä enemmän.

On myös nättejä suojeluskoiria. Oikein mukava paikka.